|
N - PENTUE |
|||||||||||||||||
| Synt. 17.10.2013 | |||||||||||||||||
| Pentujen vanhemmat | |||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||
| Pennut | |||||||||||||||||
| Dian
ja Enzon pentueesta odotetaan vauhdikkaita ja sporttisia tyyppejä,
jotka ovat innokkaita tekemään hommia. Dia on ehtinyt
kisaamaan
jo useamman vuoden, ansaiten mm. Suomen ja Viron Agilityvalion sekä
Suomen Hyppyvalion tittelit, paikan Suomen edustusjoukkueessa EO:ssa
2011, 2012 ja 2013, sekä joukkuekultaa 2012 SM-kisoissa ja
joukkuehopeaa Helsingin piirinmestaruuskisoissa 2010.Vaikka
hommia tehdäänkin täysillä silloin kun se aika on, molemmat vanhemmat
osaavat myös rauhoittua kotioloissa. Molemmat
ovat pienikokoisia (Dia n. 40cm, Enzo n. 43cm.), joten myös pentujen
odotetaan jäävän pieniksi. Rakenteeltaan ja fysiikaltaan tulevat
vanhemmat ovat hyvin tasapainoisia, ja myös pentujen sitä odotetaan
olevan. Molemmat ovat ennestään vanhempina Caraydan-pentueissa, Enzo isänä E-pentueessa ja Dia emänä I-pentueessa, ja sukutaulullisesti yhdistelmä tulee olemaan hyvin lähellä E-pentuetta. Molemmissa pentueissa kaikki ovat medikokoisia, ja yhdeksästä pennusta suurin osa kisaakin jo menestyksekkäästi agilityssa (mm. FI, EE AVA FI H-AVA FI, NO, EE MVA C.I.B. Caraydan Extasis "Esso" sekä FI AVA FI, NO, SE, EE, POHJ MVA C.I.B. Caraydan Esperanza "Diiva"). Myös hienoja näyttelytuloksia löytyy molemmissa pentueissa. Lisää Enzon ja Dian aiemmista Caraydan-pennuista löytyy E- ja I-pentueiden omilta sivuilta. Dian sisaruksista löytyy puolestaan lisätietoja C-pentueen sivulta. |
|||||||||||||||||
| FI AVA-H Caraydan Nicodicodine "Lili" Narttu | Valkoinen-ruskea | FI54533/13 Näyttely: ERI, SA | AGI: Medi III: Suomen Hyppyvalio, 2 x SERT-A Lonkat A/A | Kyynärät 0/0 | Polvet 0/0 | Silmät OK | Selkä LTV3 | prcd-PRA A Lili 11 kk treenaa | Lili 20 kk treenaa | Lili 21 kk treenaa | Lili kisaa |
|||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||
| FI MVA Caraydan Nicaroa "Ica" Narttu | Valkoinen-ruskea | FI54530/13 Näyttely: FI MVA | AGI: Medi III | LTE +112 Lonkat A/A | Kyynärät 0/0 | Polvet 0/0 | Silmät OK | Selkä OK | prcd-PRA A Jälkeläiset: Caraydan V-pentue Ica 11 kk treenaa |
|||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||
| FI AVA FI AVA-H FI MVA Caraydan Nican "Niksi" Narttu | Valkoinen-ruskea | FI54531/13 Näyttely: Suomen Muotovalio | AGI Medi III: Suomen Agilityvalio, Suomen Hyppyvalio Lonkat A/A | Kyynärät 0/0 | Polvet 0/0 | Silmät * kts. | Selkä LTV1, VA0 | prcd-PRA A Jälkeläiset: Caraydan X-pentue |
|||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||
| Caraydan
Nodalin "Zaba" Narttu | Ruskea valkoisin merkein | FI54529/13 Näyttely: KP, ROP-pentu Lonkat A/A | Kyynärät 0/0 | Silmät - | prcd-PRA A |
|||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||
| FI AVA FI AVA-H Caraydan Niodid "Börje" Uros | Ruskea valkoisin merkein | FI54532/13 Näyttely: KP, ROP-pentu, ERI | AGI Medi III: Suomen Agilityvalio, Suomen Hyppyvalio, Pohj.Pohjanmaan piirinmestaruus joukkuekulta -16, -17, EO-joukkue 2017 & 2019, Maajoukkue 2017 & 2018 Lonkat A/A | Kyynärät 0/0 | Polvet 0/0 | Silmät * kts. | selkä LTV0, VA1 | prcd-PRA A Börje 11 kk treenaa |Börje kisaa |
|||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||
| Pentujen Sukutaulu | |||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||
|
©
Caraydan | Ethän lainaa mitään ilman lupaa
WebDesign Sini Lindroos 2006 |