PERRO RIZADOS BASILIA "ZIA"
Syntynyt: 12.7.2007 | ER25876/08 | S54176/2007

Terveys: Lonkat A/A | Kyynärät 0/0 | Polvet - | Silmät OK | prcd-PRA B (kantaja) | Kilpirauhanen OK
 

Pikku-Zia saapui Ruotsista kahdeksan viikon ikäisenä iloisena ja häntää heiluttavana pallerona Suomeen. Käytännön syistä neitokainen ei voinut jäädä kotiin Dian kaveriksi - kotona pidettävä koiramäärä on rajallinen varsinkin kun koirista kaksi olisi pentuja. Niinpä Zia jäi sijoituskoiraksi ja muutti Sannaa ihastuttamaan ja ilahduttamaan Saloon Lurun kaveriksi. Tehtyään pentueen Romeon kanssa, Caraydan G-pentueen, Zia siirtyi Sannan nimiin.

Zia on oikea ilopilleri, ja omaa tahtoa Tukholmalaisneidostä löytyy melkoisesti. Zia on hyvin rohkea ja älykäs. Uudet tilanteet ovat haasteita joista innostutaan, ja ongelmien sekä pulmien ratkaiseminen kuuluu lempipuuhiin. Nämä ominaisuudet yhdistettynä Zian tasapainoiseen luonteeseen takaavat varmasti erinomaisen pohjan tulevalle.

Ziaa tullaan jatkossa näkemään mukana monenlaisessa puuhassa. Suunnitelmissa on ainakin tokoa ja näyttelyitä. Aika näyttää seuraako pikkuperro vanhempiensa viitoittamaa tietä - isänsä mallin mukaan agilitykentille ja äitinsä tassunjäljissä mejään.

Zian pentukuvista kiitos Julialle!

"Erinom. tyyppi. Kaunis pää. Hyvä luusto ja kulmaukset. Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Oikea ylälinja ja vatsaviiva, hieman turhan pitkä kaula. Liikkuu vaivattomasti terveellä rodunomaisella askeleella. Miellyttävä luonne. "
NUO ERI/1, VSP, SERT
Arja Koskelo
Saavutuksia
* 1 x SERT
* MEJÄ: AVO2
* AGI: medi


Zia KoiraNet:ssä - tulossa
 
KUVIA
Kuvia klikkaamalla saat avattua pienen kuvan isompana. Kuva avautuu erilliseen ikkunaan.






SUKUTAULU

FI AVA FI AVA-H
KANS & FIN & S & N & DK & NORD &
EST & LTU & LV & BALT MVA
EUJV-03 LTUV-04 BALTV-05

Zorrazo Quijote
FIN MVA EST MVA S MVA EUV-03 LV MVA LVV-04 KANS MVA ESTV-04 V-04 EUV-05
BH TK1 SPA1
Alevin De El Polvorin
E CH Dali De El Polvorin
Carabina De El Polvorin
FIN MVA
Zorrazo Mimosa
FIN MVA V-01 Titi Del Marismeno
FIN MVA Zorrazo Pajarita
KANS & FIN & S & N & DK &
NORD MVA
NORDV-06
S JVA

Lytta's Beatric
 Hihorc de Ubrique Higueron de Ubrique
Hormina de Ubrique
N MVA NORDV-02 NV-03
Aqualines Contessa
KANS & S & DK & N & NORD MVA
SV-97-99-00 KBHV-99-00-01
NORDV-99-00-02 NV-99-01
Herman's Benjii
FIN & S & DK & N & NORD MVA
SV-98-99-00 KBHV-99-00
NORDV-99-01 NV-99-01
Zorrazo Paloma Parvada
 
© Caraydan | Ethän lainaa mitään ilman lupaa
WebDesign Sini Lindroos 2006