Yoda, eli kavereiden kesken Jopo, oli pikkuveijari jota eivät oikein sanat riitä kuvaamaan - rakas pieni rämäpää. Sitä se oli ihan tasan tarkalleen mitä halusin ja etsin, en vaan tainnut osata kuvitella kuinka paljon sitä jotakin voi mahtua yhteen pakkaukseen... Yoda opetti minulle valtavasti ja siitä tulen aina olemaan kiitollinen.

Yoda oli jonkinasteinen työnarkomaani luovutusikäisestä alkaen, ja hommia se olisi jaksanut tehdä aamusta iltaan ja illasta aamuun, ja sitten vielä vähän. Lyhyeen aikaamme Yodan kanssa mahtui pääasiassa leikkimistä, koordinaation kehittämistä ja pohjien rakentamista tokoon, pk-viestiin eri osa-alueineen ja agilityyn. Ehdimme myös aloittaa treenit pk-haussa ja rauniolla. Paimennuskin kuului suunnitelmiimme, mutta yhteinen aikamme päättyi ennenkuin ehdimme tämän lajin pariin.

Yoda oli hirvittävän innokas ja helposti motivoitavissa melkeinpä mihin tahansa. Kaikessa tekemisessä näkyi vilkkaus ja sähäkkyys, ja oikea-aikaisuuden kanssa sai olla tarkkana. Aivot olivatkin välillä narikassa kun hurjapää pisteli menemään, ja Jopo ehtikin saada joissain tilanteissa tarkkislaisen liikanimen - toivottavasti kuitenkin positiivisessa mielessä ;) Ihan pienestä asti Yodan keskittymiskyky oli hurjan hyvä, eikä herpaantunut pikkupentunakaan vaikka hommia tehtiin välillä pidempäänkin. Montaa toistoa ei tarvittu uusien asioiden oppimiseen, ja paljon Jopsi ehtikin lyhyen elämänsä aikana oppia. Kontaktihakuisuus sekä halu miellyttää helpottivat kouluttamista melkoisesti.

Kaiken tämän vastapainoksi Yodasta löytyi kuitenkin myös toisenlainen puoli. Silmistä heijastuva ilme oli häkellyttävä kun pieni koira sai käpertyä sohvalla kainaloon ja painautua ihan liki. Hellempää pientä olentoa en usko ikinä tunteneeni, enkä ole varma mahtaako sellaista enää kohdalle osuakaan.

Muutamaa päivää ennen Yodan puolivuotissynttäriä maailmamme seisahtui ja pieni oli yhtäkkiä poissa. Pienen tihulaisen suolistoon oli joutunut vierasesine, ja hoitovirheet, leikkauksen jälkeiset komplikaatiot ja hurja määrä huonoa onnea johtivat pienen elämän päättymiseen Viikin pieneläinklinikan teho-osastolla. Vielä kuukausia myöhemminkin tapahtunutta on mahdotonta hyväksyä eikä itkusta meinaa tulla loppua kun asiasta yrittää kirjoittaa. Tuntuu ihan sanoinkuvaamattoman pahalta ja ikävä ja murhe on niin kovin suuri. Jopsin elämään mahtui lukemattomia hienoja hetkiä, mutta ihan liian paljon jäi pieneltä kokematta. Yoda jätti jälkeensä valtavan tyhjän aukon, jonka täyttävät vain muistot ja kyyneleet.
Kuten kasvattajansa kuitenkin suuren murheen hetkellä muistutti, Yoda sai ainakin elää elämänsä niin täysillä ja jokaisesta hetkestä iloiten, kuin pieni koira vaan ikinä pystyy. Se oli rakastettu, sillä oli paljon ystäviä, siitä huolehdittiin ja se sai oppia monia uusia asioita. Sen elämä oli merkityksellistä ja onnellista.

Kuva: Ulla Virtanen