|
Diiva
on pieni prinsessa Höpiksen ja Enzon pentueesta, joka ennen
muuttoa
uuteen kotiinsa tunnettiin nimellä Hertta. Diiva
muutti Uuteenkaupunkiin Sallan ja sukulaistyttö-Moccan
kaveriksi.
Diiva
on suloistakin suloisempi iloinen pikkuotus joka ei
jää turhia ihmettelemään. Koiria ja
ihmisiä tervehditään iloisesti ja kaikki
halukkaat suukotellaan. Jokaisella prinsessalla kuuluu tietysti olla
pieniä paheita, ja yleisen riiviöinnin
lisäksi Diivan mielestä on
tärkeää tutustua
ympäröivään maailmaan ja
siitä löytyviin esineisiin myös pienten
naskaleiden välityksellä...
Diivan
on ehtinyt tavata pennusta pitäen agikisojen yleisöstä, ja
puolentoista vuoden iän täytyttyä heinäkuussa on likka ehtinyt jo
radallekin. Kauaa eivät Salla ja Diiva alemmissa luokissa viettäneet,
10 startin
jälkeen parivaljakko siirtyi jo kolmosiin, pian Diiva jo valioitui
agilityssa, ja jatkoa seuraa...
Agin lisäksi Diivan touhuihin kuuluvat näyttelyt, joista menestystäkin
on jo ehditty saada mm. useamman maan muotovalion arvojen verran.
Riiviö vaikuttaisi olevan myös
tottelevainen, tokokentiltä ovat Diiva ja
Salla ehtineet napata muutaman ykkösen ja oikeuden kisata voittajaluokassa.
Diivan
kotisivut
|

|
|
|
Agi:
* medi III: Suomen Agilityvalio
* Piirinmestaruushopeaa 2010 TOKO:
* VOI
Näyttelyt:
* Kansainvälinen Muotovalio
* Suomen Muotovalio
* Norjan Muotovalio
* Ruotsin Muotovalio
* Pohjoismaiden Muotovalio
* Viron Muotovalio
* 4 x CACIB
|
|
|
|
Diiva
KoiraNet:ssä
|
|
FI, SE,
NO MVA
Perro
Rizados Amancio |
S
MVA
Isblommans
Strawberry Fields Foreve |
Bastinazo
Danca Cotufa |
POHJ
MVA PMV-03
Isblommans
Water-Resistant |
KANS,
FIN, S, N,
DK, NORD MVA
NORDV-06
S JVA
Lytta's
Beatric |
Hihorc
de Ubrique |
N
MVA NORDV-02 NV-03
Aqualines
Contessa |
TK1
Caraydan
Betty Boop |
FI
AVA FI AVA-H
C.I.B
FIN, S, N, DK, NORD,
EST, LTU, LV, BALT MVA
EUJV-03
LTUV-04
BALTV-05
Zorrazo Quijote |
FIN,
EST, S MVA EUV-03 LV MVA LVV-04 KANS MVA ESTV-04 V-04
EUV-05
BH TK1 SPA1
Alevin
De El Polvorin |
| FIN,
S
MVA Zorrazo
Mimosa |
FI AVA FI AVA-H
C.I.B*
FIN, S, N, DK, NORD, EST, LV, LT, BALT MVA
EUJV-03 ESTJV-04
KBHV-04 LVV-05 LTV-05 EUV-06
Aljaima
de Almudeyne |
Chico |
| Bembezar
de Almudeyne |
|
|
|
|